Tilikausi 2023 lyhyesti
Tilikaudella 1.11.2022–31.10.2023 Panostaja keskittyi ennen kaikkea kannattavuustoimien edistämiseen ja kokonaisuudessaan se saavutti selvän kannattavuusparannuksen. Vertailukelpoinen liikevoitto parani kolmessa sijoituskohteessa neljästä, ja koko konsernin liikevoitto heikkeni vertailukaudesta -1,1 miljoonaan euroa. Vertailukauden liikevoitto sisältää 9,4 miljoonan euron SokoPro-myyntivoiton.
Tiikauden aikana Panostajan sijoituskohteet Grano, Hygga ja Oscar toteuttivat selvän kannattavuusparannuksen. Sen sijaan CoreHW:n panostukset omaan tuoteliiketoimintaan sekä projektien etenemisen hitaus rasittivat tulosta, joka jäi vertailukautta heikommaksi. Gugguun osalta markkinatilanne on ollut heikkoa, mutta liikevaihdon selvästä laskusta huolimatta kannattavuutta on onnistuttu tilikauden aikana puolustamaan hyvin. Vuoden 2023 jälkimmäisellä puoliskolla talouden kehityksen hidastuminen heijastui selvästi myös sijoituskohteiden kysyntätilanteisiin ja tuloksentekokykyyn.
Panostaja teki vuoden 2023 aikana nykyiseen portfolioonsa merkittävän lisäsijoituksen: yhteensä neljä miljoonaa euroa CoreHW:n oman tuoteliiketoiminnan kehitykseen ja kaupallistamiseen. Rahoitus koostui sekä Panostajan pääomalainasta että Business Finlandin myöntämästä tuotekehityslainasta. Yhtiö panosti myös muihin strategisiin kasvualueisiin kuten Oscar Softwaren pilvisiirtymään ja Hyggan ohjelmistoliiketoimintaan.
Keväällä Panostaja valittiin ohjelmistoyrittäjien järjestön Software Finland ry:n kasvun kumppaniksi, mikä on vahvistanut yhtiön asemaa ja tunnettuutta ohjelmistoyritysten keskuudessa. Panostajan uudistetun strategian mukainen toimialafokus ohjelmisto- ja palvelualoille eteni muutenkin hyvin: hankevirta oli laadukasta ja strategian mukaista.
Painopisteitä tilikaudelle 2024
Yleisen taloustilanteen odotetaan jatkuvan heikohkona ja toimintaympäristön kehitykseen liittyy epävarmuuksia edelleen vuonna 2024. Tulevana vuonna Panostaja keskittyy edelleen kannattavuustoimien edistämiseen sijoituskohteissaan ja jatkaa aktiivista uusien sijoitusmahdollisuuksien kartoittamista, mikä onkin yhtiön keskeisin tavoite tulevana vuonna.
Vastuullisuuden osalta Panostajan yhtiöillä on selkeämmät tavoitteet ja toimenpiteet uudelle vuodelle, ja niinpä vuonna 2024 Panostajan sijoituskohteissa on odotettavissa konkreettisempia vastuullisuuden askeleita.
Palaa takaisin