Panostajan omistusosuus
79,8 %
Sijoitusvuosi
2015
Liikevaihto
7,8 M€
Henkilöstö
103

Suurien muutosten vuosi kääntyi voiton puolelle

Hygga palasi tällä tilikaudella perusasioiden äärelle ja keskittyi erityisesti Helsingin kaupungin ostopalveluja tuottavan ja yksityisille asiakkaille hammashoitoa tarjoavan klinikkansa kannattavuuteen. Terveydenhuollon arvokkaita resursseja säästävä, Hyggan kehittämä, Hygga Flow -toiminnanohjausjärjestelmä otettiin laajasti käyttöön uusilla hyvinvointialueilla Suomessa, ja yhtiön kansainvälistyminenkin etenee hyvää vauhtia.

Vuosi 2023 käynnistyi tuulisesti, kun lähes samanaikaisesti tehtävänsä jättivät sekä Hyggan toimitusjohtaja että Helsingin Kampissa sijaitsevan hammasklinikan yksikön johtaja. Uusi toimitusjohtaja löytyi talon sisältä, kun aikaisemmin Chief Digital Officerina toiminut Christoffer Nordström valittiin tehtävään. Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana Hyggassa keskityttiinkin uuden toimitusjohtajan johdolla hammasklinikan toimintaan ja hallinnon uudelleen organisoimiseen. Fokus oli erityisesti toiminnan johtamisessa ja mittaamisessa datalähtöisesti, ja tuloksia saatiinkin hyvin nopeasti.

Henkilöstöön satsaaminen kannatti

Suuri kokonaisuus vaati isoja muutoksia ja uudenlaista ajattelutapaa kautta linjan. Panoksia laitettiin klinikan johtamiseen ja esimiestyöhön, jotta Hyggalla olisi paremmat mahdollisuudet saada rekrytoitua osaajia erittäin kilpailulla alalla. Henkilöstön viihtyminen on nostettu nyt keskiöön ja se on vaatinut myös investointeja esimerkiksi uuden palkkamallin kautta. Toisaalta Hyggassa on huomattu, että henkilöstöön panostaminen tuottaa katetta – klinikasta tuli kannattava jo maaliskuussa. Yli puolet klinikan liikevaihdosta tulee Helsingin kaupungilta ja loput yksityisiltä asiakkailta.

Hygga Flow herättää kiinnostusta niin Suomessa kuin Euroopassakin

Hygga Flow -toiminnanohjausjärjestelmään keskittyvä palveluliiketoiminta sai uuden liiketoimintajohtajan syyskuun alussa. Hygga Flow kiinnostaa suun terveydenhuollon lisäksi myös esimerkiksi perus- ja erikoissairaanhoidossa , ja julkinen puoli on ottanut sitä laajasti käyttöön suunterveydenhuollossa Suomessa. Ruotsissa järjestelmä on suun terveydenhuollon osalta jo Örebron läänissä käytössä, ja toisen läänin kanssa solmittiin pilottisopimus viime vuonna. Vuonna 2024 Hygga Flow:ta pilotoidaan ensimmäistä kertaa erikoissairaanhoidossa Belgiassa , Roeselaren AZ Delta -sairaalassa. Samalla pilotti on järjestelmän ensimmäinen kokeilu radiologian puolella.

Hygga Flow perustuu ajatukseen, että potilas saa tarvitsemansa hoidon kerralla. Näin säästetään edestakaisin matkustamista ja hoitohuoneiden siivoamista. Toiminnanohjausjärjestelmä tehostaa potilaiden hoitoa ja säästää resursseja, mutta on samalla erittäin vastuullinen ratkaisu. Esimerkiksi Ruotsin Örebrossa Hygga Flow on saanut läänin oman ympäristöpalkinnon. Kokonaisuudessaan Hyggan vastuullisuus painottui tällä tilikaudella ihmisten hyvinvointiin, muita tekijöitä unohtamatta.

Tulevaisuus näyttää lupaavalta

Vuoden suurimmat onnistumiset koettiin fokuksen löytymisessä ja hallinnon tiimin yhteishengessä . Nämä heijastuvat myös henkilökunnan viihtyvyyteen. Myös kokonaiskannattavuus oli tilikauden lopussa parempi. Panostajan tiimi on osallistunut aktiivisesti Hyggan talousprosessien kehittämiseen ja rahoittanut toimintaa ajoittain haastavassa tilanteessa.

Vuosi 2024 näyttää Hyggan osalta lupaavalta. Hygga Flow on herättänyt kotimaassa paljon kiinnostusta julkisissa toimijoissa, sillä kaikilla uusilla hyvinvointialueilla kärsitään kestävyysvajeesta ja pitkistä jonoista. Kysyntää on myös kansainvälisillä markkinoilla, ja siihen viittaavat myös piloteista saadut hyvät tulokset sekä uudet avaukset. Klinikkatoiminnan kannattavuuden odotetaan paranevan entisestään, ja tulevasta tilikaudesta odotetaankin hyvää. Murrostilanteesta huolimatta Hygga kulkee kohti kasvua yhdessä Panostajan kanssa.

Palaa takaisin