Panostajan omistusosuus
55,8 %
Sijoitusvuosi
2017
Liikevaihto
7,9 M€
Henkilöstö
75

Isoja kasvun askeleita

CoreHW:lla on kaksi pääliiketoimintaa, joiden molempien osalta 2023 oli kehityksen vuosi. Mikropiirien suunnittelupalveluiden ja IP-lisensioinnin (DS) liikevaihto kasvoi vuoden aikana hieman, vaikka jonkin verran oli myös kannattavuushaasteita. Kannattavuuteen saatiin kuitenkin tehtyä korjaavia toimenpiteitä. Ensi vuodelle liiketoiminnan kannattavuuden ennakoidaan olevan jo parempi. Liiketoiminnassa syntyi vuoden aikana uusia teknologioita, joilla on merkittävää kaupallista potentiaalia. Suunnittelupalveluiden asiakkaina on laaja kirjo yrityksiä start-upeista maailman suurimpiin laite- ja mikropiirien valmistajiin, ja vuonna 2023 CoreHW:n asiakaskunta laajeni etenkin Yhdysvalloissa.

Sisätilapaikannuksen moduuli- ja laitemyyntiliiketoimintaan (RTLS) puolestaan kuuluu CoreHW:n kehittämien komponenttien, moduulien ja laitteiden myynti, kun itse komponenttien valmistus tapahtuu sopimusvalmistajilla. Vuonna 2023 CoreHW sai suunnittelemansa antennimoduulit massatuotantoon. Pääasiakkaat viimeistelivät vielä vuoden 2023 loppupuolella omia tuotteitaan, mutta esituotantosarjoihin asiakkaat ovat tilanneet ennakkoon jo yli 2500 antennimoduulilevyä.

Laitteiden tuotekehitys aloitettiin kasvavan kysynnän vuoksi

Kuluneella tilikaudella CoreHW otti myös merkittäviä uusia askeleita, kun se päätti lähteä mukaan sisätilapaikannuslaiteliiketoimintaan. Yritys alkoi investoida mikropiirien ja antennimoduulien suunnittelun lisäksi yhä enemmän laitteisiin, kuten lokaattoreihin ja tageihin, ja aloitti niiden tuotekehityksen. Laitteissa hyödynnetään CoreHW:n omia mikropiirejä, antenneja ja algoritmeja, mikä tuo uniikkia kilpailuetua. Laitteet on tarkoitus saada massatuotantoon vuoden 2024 puolivälissä.

Uusi liiketoiminta päätettiin aloittaa erittäin positiivisen asiakaskysynnän vuoksi.

Uusi liiketoiminta päätettiin aloittaa erittäin positiivisen asiakaskysynnän vuoksi. Asiakkaina on muun muassa laitevalmistajia, sisätilapaikannusjärjestelmätoimittajia ja systeemi-integraattoreita. Laitteita voidaan käyttää esimerkiksi tavaroiden seuraamiseen varastoissa ja tehtaissa, tai varmistaa potilaiden ja henkilökunnan turvallisuus sairaalaympäristössä. Kaikkien CoreHW:n liiketoimintojen tavoitteena on kehittää mikropiiriteknologiaa, joka mahdollistaa parempia tuotteita asiakkaille.

Panostajalta merkittävää sijoitusapua

Vuoden 2023 aikana CoreHW:lle haasteita on tuonut muutamien asiakkaiden merkittävät maksuviiveet, mikä on hankaloittanut myös CoreHW:n omaa kassanhallintaa. Kuitenkaan yhtään luottotappiota ei syntynyt, eikä näin ole käynyt koko yrityksen historian aikana.

Vastuullisuudesta CoreHW on huolehtinut muun muassa minimoimalla ympäristövaikutuksia tuotteissa ja operaatioissa sekä vaalinut turvallisia ja tuottavia työpaikkoja kaikilla toimialueillaan. Yhtiö edistää vastuullisuutta myös johtamisrakenteella, joka käy läpi säännöllisesti perusteellisia sisäisiä ja kolmannen osapuolen tarkastuksia. CoreHW:lle vastuullisuus, rehellisyys ja lainmukaisuus ovat etusijalla kumppaneiden kanssa koko toimitusketjussa.

Panostajalta CoreHW sai vuoden aikana merkittävää apua etenkin moduuli- ja laitemyyntiliiketoiminnan kasvattamiseen seuraavaan vaiheeseen. Panostaja sijoitti yhdessä Business Finlandin kanssa CoreHW:n tuotekehitykseen noin neljä miljoonaa euroa keväällä 2023. Panostajan rooli näkyi myös aktiivisuutena yhtiön hallituksessa sekä muuna asiantuntija-apuna: Panostaja järjesti esimerkiksi erilaisia teemapäiviä portfolioyhtiöidensä kanssa, ja vertaistuesta oli hyötyä CoreHW:n liiketoimintojen kehittämisessä eteenpäin.

CoreHW:lle vuosi 2024 näyttäytyy erittäin positiivisena sekä suunnittelupalveluiden että moduuli- ja laitemyyntiliiketoiminnan osalta. Yhtiö kehittää jatkuvasti tuotteitaan ja uskoo, että vuonna 2025 se on yhä enemmän tuotefirma: tuolloin merkittävä liikevaihto tulee sisätilapaikannuksesta ja yhtiön omista tuotteista.

Palaa takaisin